Orinoron Rotko | Visit Leppävirta

Orinoron Rotko

Orinoron rotko - yksi Savon seitsemästä ihmeestä

(Huomioithan, että lähtöpiste Orinoron reitille on Mustinmäen kylätalolta, osoitteesta Mustinmäentie 83)

Jännittävä koko perheen patikointi- ja retkeilykohde Soisalon saaressa Mustinmäessä. Luontopolun pituus on n. 7 km. Kulje merkittyä luontopolkua jäätikköjen uurtamaan pystyseinäiseen rotkoon ja paista makkaraa lammenrannan laavulla, jossa on myös polttopuita aina saatavilla. Muistathan siivota jälkesi ja viedä mukanasi roskat, näin takaat kaikkien viihtyvyyden. 

Talvisin rotkolle ei ole polkua, joten liikkuminen talvisin onnistuu esim. lumikengillä.

Orinoron pituus on noin 200 m ja syvyys suurimmillaan lähes 20 m. Rotkon pohjalla pulppuaa lähde, lumi ja jää säilyvät siellä kesäkuulle saakka. Alueella kasvaa mm. raidankeuhkojäkälä ja pohjankorvanjäkälä. Orinoron rotkolaakso on Geologian tutkimuskeskuksen kokoamalla valtakunnallisesti arvokkaiden geologisten luontokohteiden listalla. 

Sijainti
Mustinmäen kylällä, kirkonkylästä 16 km. Lähtö luontopolulle Mustinmäki-talolta (Mustinmäentie 83) tai Hanhiahontien pysäköintipaikalta. Vaelluskartta pdf-tiedostona tämän sivun alareunassa.

Varustus
Kumisaappaat ja pitkäthousut, lenkkikengät riittävät kuivana kautena.

Varoitus
Orinoro-rotkon laella ei ole turvakaiteita jyrkänteen reunalla. Rotkon pohja on osittain vaikeakulkuinen (kivenlohkareita).

Orinoron vaelluskartat:

Orinoron vaelluskartta >>
Orinoro trail map >>
Orinoro rus >>

Linkki Retkipaikan reittisivulle >>

Kaunis ja vanha Mustinmäen kylä kohoaa Leppävirralla täysin omalaatuisissa maisemissa. Kylän korkeimmalta kohdalta on upea näköala kauas Savoon, mutta kylän toisella laidalla on maassa syvä repeämä, viileä ja salaperäinen Orinoron rotko. Orinoron luontopolku johdattaa näihin vastakohtien maisemiin, tehden samalla tutuksi Mustinmäen menneisyyttä.

 

Jaa sosiaaliseen mediaan:

Yhteystiedot: 

Tiedustelut
Matkailuinfo matkailuneuvonta@leppavirta.fi

Ajo-ohje

  • Leppävirralta Heinävedentietä (534) 16 km, tienhaara vasemmalle Mustinmäentie, jota 830 m Mustinmäki-talolle, jossa luontopolun (7 km) opasteet. Rotkolle matkaa 3,3 km.
  • Varkaus-Joensuu tieltä tienhaara "LEPPÄVIRTA 34 km" (Tanssipaviljonki Tulenliekistä
    2,3 km Joensuuhun päin) Heinävedentietä (534) 19 km; tienhaara oikealle Mustinmäentie, jota 830 m Mustinmäki-talolle, jossa reitin opasteet.
  • Lyhin reitti rotkolle; Mustinmäki-talolta kylätietä eteen päin 500 m; oikealle Hanhiahontielle,
    jota 2,3 km P-paikalle, josta opasteet (luontopolkua rotkolle 900 m, paluu samaa reittiä takaisin)
Contact us